sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Jos en olisi jo hullu...

...niin tänään tulisin hulluksi. Jänskättää aika paljon huominen.




Tähän karttaan on merkitty vihreällä kaikki maailman maat joissa olen käynyt. Säälittävän valkealtahan se näyttää, mutta onhan tässä vielä melkein koko elämä aikaa matkustella ;) Oikeasti säälittävän kartasta tekee se, että merkitsin siihen myös Bulgarian ja Kreikan, joissa kävin 3-vuotiaana. Saatoin olla neljäkin. Ruotsissakaan en ole käynyt kuin Haaparannan puolella Lapin reissulla, mutta merkkasin silti että KÄYTY ON.

Tämän merkinnän tarkoituksena ei kuitenkaan ole pohtia millä perusteilla olen kolunnut kuusi prosenttia maapallosta, vaan suunnitella tulevaa maailmanvalloitustani! Täysi-ikäistymisen parhaita puolia viinan, äänestämisen ja klubikeikkojen lisäksi on matkustaminen, joten nyt on oikea aika alkaa suunnitella lähitulevaisuuteni matkoja.

Olen miettinyt, että olisi siistiä lähteä pyörähtämään Euroopassa. Kaupunkimatka etenkin Berliiniin houkuttelisi. Siellä voisin käydä tsekkailemassa kylmän sodan hoodeja (= katsella historiallisia nähtävyyksiä) ja siellä baarit ovat kuulemma rajoittamattomasti auki :o Joku lahjaton saattaisi kuvitella etten ehdi nähdä Berliinin muuria ja eläintarhaa, koska vierailen liikaa baareissa. Niin ei tietenkään kävisi koska olen sivistynyt matkailija ja lähdössä ilmeisesti yksin, joten en joudu juosta kavereiden perässä ravintoloissa yrittäen saada heitä takaisin hotellille.

Päivän biisinä Berliini-fiilistelyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti