sunnuntai 28. joulukuuta 2008

HIM @Nosturi, 27.12.08

Ja se tapahtui eilen! Aamulla suuntasimme jonottamaan kello 6. Selvittiin lähes oikeaan aikaan paikalle. Nosturin edessä oli 2 jonottajaa ja seuraavat saapuivat vasta tuntien päästä. Jonottajien vähyys koko aikana yllätti.

Jonottelupäivä meni mukavasti. Sain jopa pari tuntia unta. Vaikka ainahan muutama viimeinen tunti on aika.. inhottava. Onneks tehtiin lista siitä, missä järjestyksessä ihmiset on tullu jonottamaan. Tosin muutamat ulkomaalaiset ei tuntunu aivan ymmärtävän mitä se tarkotti, mutta saatiin homma kuitenkin toimimaan melko hyvin. Sisälle meijät päästettiin puoli tuntia myöhässä, ja vielä sisällä jouduttiin odotelemaan kaikenlaisissa oviaukoissa. Siinä sivussa meille selvis, ettei ikinä kannata alkaa roudariks.

Keikat alko kuitenki ajallaan. 45 Degree Woman veti noin puolituntisen, mikä tuntui menevän aika nopeesti. Ei ehditty huutaa edes Paranoidia :D Keikan jälkeen sain rumpukapulan. Jee, sukset.

Jopa aika lämppärin jälkeen vierähti melko äkkiä. Vähän kello kymmenen jälkeen Nosturi räjähti. AH! Keikka oli jotain liian ihanaa kuvailtavaks. Ja klubikeikalla koko bändi on niin IHANAN lähellä.. Ville ei taaskaan ottanu paitaa pois :( Laatikot ei ollu kuulemma sulanu tarpeeksi hyvin. Pah.. Kukaan ei ois välittäny jos vähän lanttulaatikkoa ois näkyny. Meillä oli jopa kortsutetut banaanit mukana ja heiteltiin niitä lavalle, mutta suoritus ei kelvannu: sitä banaania ei kuulemma kuulu liiskata ku sen kumin on saanu siihen päälle. Se kyllä liiskaantu ihan itestään. Oli liikaa paineita ;D

Ville ei heittäny ihan tarpeeks ihanaa läppää, mutta ku se heitti niin.. AH!
Biisilista oli täydellinen. Vaikka ois voinu olla enemmän sellasia biisejä mitä ei soiteta AINA. Sen näette tässä (listasta on olemassa myös valokuva, mutta sen omistajaa ei tavoiteta juuri tällä hetkellä):


SETTILISTA

It's all tears
Butterfly
Right Here
Babl
Join Me
Passion's
Wicked Game
Killing Loneliness
Soul on Fire
Funeral
Your Sweet 666
Kiss of Dawn
Sacrament
Poison Girl
Rebel Yell
Wlade
Encore
Sleep Walking
Keikan jälkeen sain pyydystettyä Villen puoliks juoman Cokis-tölkin. JUHUU!! Se päätyi HIM-alttarille, jossa palvon jumalia. Wladen kohalla Ville niin ihanasti sano jotain sen suuntasta että seuraava kappale on niin vanha, että vain fanaattisimmat ihmehyypiöt sen tunnistaa. Encoreen tultaessa (ja se tuleminen kesti kauan) se sano kans että jotkut ihmetyypit halus vielä lisää.. AH! En tiiä miks se on niin ihanaa.. se vaan on :) Ville on ihana. Ja se sano että bändi toivoo encoren miellyttävän yleisöä, pokeja, banaanittaria, roudareita ja kaikkia.
Huomenna Tampereelle ja ylihuomenna Pakkahuoneelle!!
So long suckers!!

perjantai 26. joulukuuta 2008

Hanoi Rocks



Kuuntelen Street Poetrya.. Mikä ihana levy! En voi uskoa etten pääse Hanoin jäähyväiskeikalle.. enkä edes sille tokavikalle. En tahdo uskoa etten nää Hanoita enää koskaan livenä.


En ois uskonu että voisin itkeä koska Hanoi Rocks hajoaa. Mutta itkempä kuitenki. Niin monet kerrat oon Hanoin nähny ja joka kerta on ollu niin mahtava. Vaikka ois puolikuolleena ja valvonu kolme päivää eikä syöny viikoon, jaksais silti hyppiä Hanoin tahdissa. Hanoita ei voi ikinä nähä liikaa.


En voi myöskään uskoa, ettei Hanoi tee enää yhtään uutta levyä. Onko mitään yhtä ajatonta bändiä kuin Hanoi Rocks? AH! Samaa aikaa se kuulostaa niin 80-luvulta, mutta kuitenkin aivan tältä päivältä.


En voi kirjoittaa mitään, koska Hanoi Rocks vain on niin uskomaton bändi, enkä tahdo sen hajoavan. Toisaalta.. Onhan se kerran jo hajonnu.. Mutta eri syystä. :'(

perjantai 19. joulukuuta 2008

Uusivuosi

Sarjassamme "Dissataan juhlapyhiä" tänään vuorossa uusivuosi.

Uusivuosi on yksi maailman turhimmista juhlista. Juhlimme siis sitä että saamme ottaa uuden kalenterin käyttöön? WUHUHUHUU!! Tässäpä aihetta juhlaan.

Uudenvuoden ideahan perinteisesti on se, ettei siitä kuulu muistaa mitään, kuten ei mistään muistakaan juhlista. Ajatelkaapa miten paljon koko maailmassa ammutaan rahaa taivaalle yhden (1) vuorokauden aikana!! Jos esimerkiksi tavallinen suomalainen perhe laittaa raketeihin rahaa 30-50 euroa. Jos suomessa on esim. sanotaan 2 miljoonaa perhettä niin laskekaa mitä se tekee. Sitte ajatelkaa koko maailmaa. Pidetäänpä pieni kysely: Mihin kuluttaisit laskutoimituksilla saamasi summan? Kohde voi olla yhteiskunnallinen tai sinä itse. Saat päättää.

Uuteenvuoteen kuuluvat myös olennaisena osana pahat juhlaruuat kuten nakit ja perunasalaatti. Tietenkään uudenvuodenruokien pahuus ei yllä asteikolla läheskään jouluruokiin. Pöytään katetaan tietenkin enemmän nestemmäisiä aineksia kuin ruokaa. Juomia maistellessa (ruuat ovat pöydässä koko yön, kunnes joku muistaa ne darrassa nälissään) ammutaan raketteja ja valetaan tinaa. Tinavaluista keksitään kaikenlaisia typeriä ennustuksia kuten: "Saat paljon rahaa ja miehen" Ennustukset eivät koskaan toteudu.

Meillä jälleen kerran kaikki uuvateista ääliöimmät tutut kutsutaan kylään, kuten kaikkina muinakin juhlapyhinä. Sitten istuskellaan kohteliaasti 9 tuntia seurassa, jossa yhteinen älykkyysosamäärä on pienempi kuin pienin kengännumero.

Tietenkään ei toivoakaan, että tätäkään juhlaa voisi mitenkään juhlia omien kaverien kesken. Veikkaan että kaikki juhlat olis noin 50% mukavampia, jos seura olisi parempaa. Joulukaan ei hirvitä enää läheskään yhtä paljon, koska sillon on edes hyvää -joskin hieman riitaisaa- seuraa. Lahjatki voi olla ihan ok, jos saan paljon ja hyviä, ja jos kaikki tykkää mun ostamista lahjoista. Pidän paketoinnista.

Muistakaa, että kaikkiin juhliin liittyy sopivasti (mielellään paljon) riitelyä!!

lauantai 13. joulukuuta 2008

Jouluostoksilla.

Olin tänään Jumbossa Viivin kanssa jouluostoksilla. Ostin itelleni uuden 20cm kajalin (1,95€), ja Viivi kulutti siinä sivussa 60 euroa joululahjoihin. Mulla ei edelleenkään oo ku yks lahja ostettuna (joka on niin hyvä että se lahjansaaja alkaa itkeä ku saa sen - surusta siis).. Toivottavasti en saa paljon arvokkaita lahjoja (no en saa), ettei mulle tulis paha mieli ku ite ostan toisille lahjaks jonku juustohampurilaisen.



Lahjojen saaminen jouluna on kyllä kivaa; varsinki jos joku on osannu ostaa mulle sellasen lahjan, josta pidän. Sitte jos ei niin sitte ketuttaa. Lahjojen ostaminen jouluks ei sitte ookkaan niin kivaa. Tai on se jos on joku idea mitä ostaa jollekki. Sellanen mistä se lahjan saajaki tykkää. Mutta mulla ei yleensä oo. Sitäpaitsi joulun alla joka kauppa on täynnä kotiäitejä viiden kiljuvan lapsen kanssa ostoskärryt täynnä ruokaa ja joululahjoja kaulimista legoihin ja leivinuuneihin.

Ja kun minähän olen niin kamalan suosittu niin tuntuu että kaikki vaan ilmottaa että ne aikoo ostaa mulle joululahjan ja mä oon aivan että: "Ai.. mä olin tehny sulle kortin.." Sitte meen johonki kauppaan ja koitan etsiä jotkut kolmen euron hääkengät mitkä voin käärästä folioon ja antaa joululahjaks.



Tykkään enemmän antaa sellasen lahjan josta se toinen pitää, vaikka ei oiskaan joulu tai synttärit. Yleensäkki synttärilahjojaki on kivempi ostaa, koska se toinen henkilö ei osta sulle lahjaa niin ei oo väliä minkä arvonen se on. Myöskin yleensä kovin monilla ihmisillä ei oo synttärit samaan aikaan niin sun tarvii ostaa vaan yks lahja eikä 20. Sillon saa ostettua paljon kivemman lahjan ja mietittyä sitä paremmin.



Minkä takia joulua edes vietetään? Jeesuksen syntymän takia? Entä jos ei usko Jumalaan? Moniko ajattelee Jeesusta repiessään joulupaketteja auki suu vaahdossa? En minä ainakaan.

Perheen takia? Hmm.. no syyhän sekin.. Ainakin kerran vuodessa pitää stressata ja kutsua koko suku syömään vaikkei oikeestaan edes haluttais. Entä se yksinäinen tai alkoholisoitunut henkilö, joka katsoo yksin kotona telkkarista jouluelokuvia ja syö kinkkua suoraan paketista?

Lahjojen takia? No nyt alkaa kuulostaa realistiselta. Moniko myöntää viettävänsä joulua lahjojen takia? Ihana kulutusjuhla ja hyvä mieli lahjan antajalle ja saajalle. Entä se kaikki stressi, joka niiden lahjojen ostamisesta tulee?

Ruoan takia? Tästä on usein puhetta. Ihmisistä on mukavaa kerran vuodessa syödä kunnolla. Anteeksi mitä? Suomessa, tässä hyvinvointiyhteiskunnassa tavalliset hyvintienaavat ihmiset saavat kerran vuodessa syödä kunnolla? Jotkut jopa laihduttaa joulua varten että sitten voi lihoa kymmenen kiloa hyvällä omallatunnolla. Tervettä?



Miksei kukaan koskaan kutsu sitä yksinäistä syömään? Ajattele, että sen sijaan, että talo on täynnä sukulaisia, joilla olisi parempaakin tekemistä kuin istua syömässä Liisa-tädin pohjaan polttamia kakkuja, kylässä olisikin ihmisiä, jotka olisivat oikeasti iloisia kutsusta ja ihmisten seurasta. Ei sen ole väliä vaikka se Martti olisikin hieman viinan perään. Kyllä senkin voi kerran vuodessa kutsua kylään.

Tai mitäpä jos eräänä jouluna ei ostettaisikaan lahjoja toisille, vaan annettaisiin se raha vaikka Pietarin katulapsille? Siitä tulee vielä parempi mieli kuin Playstation 3:n ostamisesta muutenkin jo pilalle hemmotellulle kummilapselle.

Jos pitää lanttulaatikosta tai kinkusta niin miksei sitä voi syödä useammin kuin kerran vuodessa? Jos pelkää lihovansa niin voi mennä salille.



Lopuksi tahtoisin kuitenkin vielä luovuttaa teille joulureseptin. Lihomista pelkäävät, sulkekaa silmänne.


perjantai 12. joulukuuta 2008

Jumalten juoma.

Tänään olin tutustumassa Tikkurilan IB-lukioon. Ja olen edelleen sitä mieltä että laitan sen ykkösenä yhteishakuun. EIKÄ SIELLÄ TARVII LUKEA RUOTSIA!!! HAHAHA!!!

Tutustuminen lähtikin melko tärisevissä tunnelmissa , koska satuin juomaan 3 kuppia aamukahvia.. Joillekkin se on sopivasti, mulle vähän liikaa.



Aamukahvihan on pakko juoda; muuten ei pääse ylös. Kahvi menee aina muitten aamukiireiden ohi. Mieluummin juon kahvin ku pesen hampaat. No.. Kyllä yleensä kerkeen harjata hampaatki, ei huolta!

Jotkut laittaa kahviin maitoa, jotkut sokeria, kermaa tai vaikka aamulehden. Mä juon kahvin mustana, mutta laitan tilkan kylmää vettä ettei suu pala. Ne jotka laittaa sokeria, ei oikeesti ees tykkää kahvista. Varsinkin eräät tuntemani henkilöt, jotka pistää puol kuppia sokeria, puol kuppia maitoa ja vähän kahvia.

Jos kahvia ei jostain syystä ole saatavilla, tai on liian kuuma kahvinjuonnille (vaikka kahvi on hyvää kylmänäki! Varsinki Frezza Moccha!), on energiajuoma hyvä, joskin kallis, vaihtoehto. Viime kesänä riparilla juotiin aika hyviä energiajuomia.. Join niitä yhtenä päivänä 4, mikä oli liikaa.


Jotkut on kofeiinille yliherkkiä.. Hyvänä esimerkkinä minä. Tärisen jo muutenki niin sitte jos juon 8 kuppia kahvia tai 4 energiajuomaa.. :S

Koulussaki opettajat aina valittaa jos oppilaat nukkuu tunnilla. Tähän ratkaisuksi kahviautomaatti joka luokkaan! Ei varmasti nukuta enää!

Anteeksi huono merkintä. Tikusta asiaa.

torstai 11. joulukuuta 2008

Eläintarhabisnes



Olin juuri aikonut kirjoittaa siitä, miksi suomalaisissa eläintarhoissa on niin kauheen tiukkapiposta? Jopa Australiassa niitä eläimiä sai käpliä.. Tai siis ei kaikkia mutta siellä oli semmosia matalia altaita missä oli kaikkia merimakkaroita ja meritähtiä ja merisiilejä ja niitä sai koskea. Ja koska kaikki KUITENKIN haluaa tietää miltä merimakkara tuntuu, voin kertoa: limaselta ja pehmeeltä. Meritähti oli aika kova ja merisiili.. no arvatkaapa. Tietenki silkinsileeltä niinku maasiilitki.
Siellä myös pääsi kuvaan kaikkien koalien ja strutsien kanssa, mutta me mentiin vaan koalan kaa ja sain pitää sitä sylissä ja se pasko Viivin (pikkusiskoni) kengille HAH!! Haittenki kans ois saanu mennä uimaan sellaseen häkkiin, mutta se oli liian kallista, joten me ei menty.
Ja Strutsin ja kengurut juoksenteli vapaana ja niille sai ostaa ruokaa ja ruokkia niitä!

Jossain Thaimaan eläintarhassahan oli aivan oma lukunsa.. Siellä kaikki eläimethän oli sitä varten että niitten kanssa sai mennä kuvaan. Jopa tiikerin!! Se oli kyllä aika pelottava kokemus jos totta puhutaan.. vaikka sille oltiinki syötetty varmaan noin 2 kiloa valiumia aamupalaks ja se oli tosi rento, se oli silti tiikeri!
Thaimaassa sai myös ratsastaa norsulla ja istua sen polvella ja sai ostaa sellasta ruokaa (hinta 0 sent per ananas) ja sen sai syöttää sille norsulle. Jotkut pienet koululaiset yritti kyllä näpistää ne mun kalliit ananakset ja syöttää sille norsulle. Kyllä vitutti.

Myös kaikkien muitten maiden eläintarhoissa on kaikkia eläinnäytöksiä. Suomessa saa vaan kävellä sen eläimen häkin ohi ja lääppiä sitä rasvasta ikkunaa ja koittaa tiirailla että missäs se iso kisu oikeen on.
Tai meneppä ruokkimaan niitä riikinkukkoja, jotka juoksentelee Korkeasaaressa vapaana niin porttikielto loppuiäks.

Suomalaisten eläintarhojen pitäis oppia tekemään kunnollista bisnestä! Ei tarvis pyytää niin paljon lippujen hinnasta jos ois kaikenlaista extraa myytävänä niinku ulkomailla.

Olipa paljon asiaa tyhjästä. Kiitos kuulemiin.

PS. Korkeasaaresta ei saa tuoda ulos pudonnutta riikinkukon sulkaa. Ulkomailla niitä myydään matkamuistoks. Kiitos EU, kiitos nykyaikainen hygienia.

torstai 4. joulukuuta 2008

WÄLKOMMEN!!

Aloitin nyt tämän blogin. Olen kuvataidetunnilla. En siis kuvaamataidon vaan kuvataiteen. Kuvisopettaja valisti minua tässä kovin tärkeässä asiassa. Kuvaamataito on vanhentunut termi, joka on poistunut käytöstä jo vuonna 1999.

Koska oon kuvistunnilla, voin nyt julkaista uusimmat teokseni Kuvankäsittelyn alalta.



Ensimmäisenä esittelyssä Siwan seinään tekemäni seinämaalaus.. En kyllä tiedä oliko se oikeen laillista, mutta kukaan ei tiedä että se olin minä.

No en kyllä jaksa julkasta mitään muuta. Melko tylsä tää mun blogi. Mutta kyllä se siitä!! Kaikkien jolle annan tän blogin linkin, on pakko lukea tätä tai leikkaan pään irti. En siis oman pään, vaan sen joka ei lue.

Sitte ku pääsen kotiin niin meen ottamaan kuvia kaikista mun vaatteista niinku Hely ja pistän ne tänne. NÄKEMISIIN!