sunnuntai 14. marraskuuta 2010

THIS IS WAR!!

Otsikon biisi on järkyttävää kuraa, mutta siinä käytetään kuoroa (enemmän kuin solistia) ja siinä mainitaan sota. Tämä aasinsilta johdattaa meidät päivän aiheeseen: Kuorosotaan! Olen katsonut ohjelman kaikki kaudet, eikä tänään alkanut kolmas kausi ei missään tapauksessa tee poikkeusta. Etenkään kun mukana on Reckless Loven Olli, joka johtaa Kuopion kuoroa!

Ensimmäinen jakso tuotti pienen pettymyksen, sillä puolet kuoronjohtajista oli ehkä mennyt siitä mistä aita oli matalin, ja käyttivät kuoroa vain taustakuorona, kun solisti sai suurimman osan lauluosuuksista. Seuraavaksi viiltävät analyysini kuorojen esityksistä! Jos ei kiinnosta, rullaa suoraan päivän biisiin, joka on myös viiltävä.

Kuopion kuoron esitys oli kolmanneksi paras. Ei sillä että se olisi ollut oikeasti todella hyvä. Veto oli aika turvallinen ja kuoro-osuudet oltiin asetettu lähinnä kertosäkeeseen taustoiksi.

Vantaan Waka Waka sen sijaan oli uskaliaampi ja mielestäni paras illan esityksistä. Sääli että se sai toiseksi vähiten ääniä. :(

Astetta huonompi Lahti olikin kaikista huonoin. Jo biisivalinta oli järkyttävä, joskin kunnianhimoinen, ja esitys vielä huonompi.

Oulun kuoro oli yllättävän hyvä! Suvi Teräsniska oli osannut tehdä hienon sovituksen (itseasiassa jäin jopa miettimään, tekikö hän sen tosiaan itse :o!). Biisivalintakin oli melko nappisuoritus.

Vaikka vihaan Emma Salokoskea, on pakko myöntää, ettei hänen kuoronsa laulanut huonosti, vaikka biisi olikin hirveä. Pihtiputaan kuoro oli varmasti viihdyttävä, mutta kuoro-osuudet olivat siinäkin vain taustalauluina. Tarkoitan, että ihan samalla tavalla kuin alkuperäisessä versiossa.

Päivän viiltävä biisi on........ MINÄ OLEN MUISTANUT! Soitin sitä pianolla ja liikutuin itsekin lähes kyyneliin, kuten Jukka Rasila tanssittuaan tähtien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti