keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Järkytys.

Uskomatonta. Olen ollut niin kiireinen kokeisiin lukemisen ja muun muka tärkeän kanssa, etten ole ehtinyt kirjoittaa blogiin, enkä varsinkaan nähdä kavereita. Tänään koeviikko loppui juuri sopivasti ylittämättömään uutiseen. Pitemmittä puheitta...

HIMin Remix-albumi on odotetusti sanoinkuvailematonta paskaa!
HIMin nettisivuille on ilmestynyt ensimmäinen remixraita esikuunneltavaksi. Youtubessa on lisää herkkuja, joita voisi verrata lyijyllä päällystettyihin rotanjätöksiin. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei voi ostaa levyä, tai varsinkaan kuunnella sitä.

Olen liian järkyttynyt kertoakseni mistään muusta, eikä mikään toisaalta olekaan yhtä tärkeää. Päivän biisi ei kai voi olla muu kuin tuo In Venere Veritasin Huoratron remix. Tehkää itsellenne palvelus ja poistukaa tältä sivustolta kuuntelematta sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti