Montako tuntia Marsiin?

Tänään oli suuri päivä! Ulla tuli takaisin Salkkareihin!! Tänään oli myös 30 Seconds to Marsin nimmaritilaisuus Stockalla. Olin siellä hakemassa nimikirjoituksia levyihini, jotta saisin niistä paremman hinnan huuto.netissä. No tässähän ei ole mitään kiinnostavaa, mutta antakaa minun kertoa koko tarina...

Kauppatori. Kello on 15.25. Aurinko paistaa kauniisti ja lokit ajelehtivat sulavilla jäälautoilla. Ilma on lämmin, mutta tiedät, että on mentävä.

Saavuimme Stockmannille hieman neljän jäljissä. Ajattelimme, että olemme hyvissä ajoin, mutta viihde- ja elektroniikkaosasto oli jo aivan tukossa. Jonoa oli sisällä kiemurtelemassa arviolta 500 metriä (tosin olen aina ollut hieman heikko tämänkaltaisessa arvioinnissa). Matkalla jonon päähän, näimme noin 15 tuttua.


Tämän kuvan tarkoitus on havainnollistaa ihmisten määrää.

Bändin oli määrä saapua viideltä, ja he tulivat yllättäin täysin ajallaan. Ajan puutteen vuoksi nimmareita annettiin vain levyihin. No sehän sopi meille. Jono liikkui suhteellisen vikkelästi, ja olimme ulkona noin kello 17.40.

Olen joskus kuullut jonkun juttelevan, että 30 Seconds to Mars on niin kovin ystävällinen faneilleen. Toki ystävällisyydestäkin voi olla monenlaisia mielipiteitä, mutta esimerkiksi katsekontakti, hymynpoikanen tai edes pieni ynähdys tervehdykseksi olisi voinut olla kiva.


Veljekset Leto. Huom. kylmää oli (omat tuntemukseni olivat hieman erit kyllä) ja kovasti häikäiseekin sisätiloissa kellarikerroksessa.


Kukaan tuskin odottikaan nimmareiden olevan kovin huolellisia, omakin ranteeni kipeytyisi moisesta signeeraamisesta. Tässä ne silti ovat.

Päivän kohokohta:
Kun poistuimme rakennuksesta, vastaan tuli tyttö, joka itki puhelimessa, koska hän oli nähnyt 30 Seconds to Marsin niin läheltä. Kuitti.