tiistai 31. elokuuta 2010

Julialla on asiaa...

...luki lapussa jonka sain eilen äikäntunnin jälkeen. Jostain syystä en osannut ottaa sitä kohteliaisuutena mun hyvistä mielipiteistä ja argumentoivasta tavasta tuoda ne esille opetuskeskusteluissa -.-' No, kakka tapahtuu.

Eilen koulun jälkeen kipitin Stadiin tekemään salaisia juttuja, joista en voi vielä kirjoittaa ;) Ostin hiusvärin (10 pistettä sille joka arvaa minkä värisen), uuden hiuslakan ja kirjan äikän kirja-arvostelua varten. Kävelin Steissillä (A.K.A. Helsingin päärautatieasemalla) uuden pokkarikaupan ohi ja vilkaisin uutuuskirjoja. Huomioni kiinnitti ohuehko kirja, jonka kannessa oli kaksi pientä poikaa piikkilanka-aidan eri puolilla. Kirjan nimi oli Poika raidallisessa pyjamassa.

Kirja oli loistava! En ehtinyt eilen tehdä mitään, sillä ahmin sen heti. Aion varmasti myös mennä katsomaan siitä tehdyn elokuvan! Kirjoitettuani arvostelun, saatan lisätä sen tännekin jos siitä tulee tarpeeksi huono (niin että se sopii blogin muuhun sisältöön). Haluaisin alkaa lukemaan taas enemmän. Pienenä luin koko ajan, myös ruokapöydässä. Nyt on hankala löytää aikaa dataamiselta lukemiselle.

En mennyt salille koska olen ollut vähän flunssassa ja tänään oli erityisen kipeä olo, joten skippasin myös liikuntatunnin. Tänään koulussa oli valokuvausta. Siitähän ei tullu oikeen mitään mutta sain kuitenkin yhden tehtävän kuvattua. Voin lisätä ne kuvat tänne joku päivä =) Nyt voisin kuitenkin esitellä hieman eräitä valokuvakurssilla tekemiäni fotogrammin testikappaleita!



Vasemmalla kalvo, johon piirtelin kalvotussilla. Oikealla fotogrammin testikappale, josta näkee että piirrosta on vielä tummennettava.



Tässä vielä varhaisempi kokeilu vain pienellä suikaleella valokuvapaperia. Se oli ihan hieno, joten sovelsin siihen ala-asteella oppimiani kirjanmerkin valmistusideoita(sekä kirjanmerkin idean, että lankojen punomisen)!

Ps. Kävin myös Kuplan kanssa tänään ulkoilemassa! Se oli innoissaan =)

Pps. Luin sellaistakin Michael Monroen blogista, että hän oli laulanut Slashin keikalla We're All Gonna Dien. Olisinpa ollut siellä! :o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti