maanantai 6. syyskuuta 2010

Pankkiryöstöt ovat hankalampia kuin patjanalusryöstöt.

Tänään oli aika kiva päivä =) Koulussa nyt oli perus tylsää, paitsi sain täydet pisteet enkun tiivistelmästä, jonka tein yhteiskuntaopin tunnilla! Siinä sivussa ehdin myös kirjoittaa pankkien merkityksestä kansantaloudelle:

Pankeilla on suuri merkitys kansantaloudessa: ne pitävät talouden kivet vierimässä.
Pankeista saa lainaa jos ei ole varaa kuluttaa. Silloin talous elpyy. Valtio voi myös sujauttaa pankkeihin lisää rahaa jos valtiolla on velkaa.
Omia rahoja voi myös pitää pankissa, jolloin ryöstäjien on vaikeampaa saada ne käsiinsä: pankkiryöstöt ovat hankalampia kuin patjanalusryöstöt. Kun rahat pysyvät omistajillaan, ei tule ihmisten eriarvoisuutta, sillä varallisuus ei riipu ryöstämistaidoista.


Koulun jälkeen menin Stadiin, kävin levykaupassa. Ostin Iggy Popin kokoelman. Olen luvannut itselleni tutustua tähän mahtavaan mieheen, joka on tehnyt suuren vaikutuksen jo kaksi kertaa lähiaikoina. Lisäksi matkaan tarttui Ozzy Osbournen Down to Earth ja Katy Perryn One of the Boys. Myös Ozzyn olen löytänyt hiljattain ja One of the Boysin tiedän olevan mahtava levy =) Kaikki nämä vain 20,95! Miksen ole aikoihin käynyt Anttilassa levyostoksilla?

Levyjen jälkeen koitti päivän päätapahtuma: INCEPTION!! Olin leffassa Tinin kanssa (muistinko mainita että Tin oli myös mun työpaikalla yhdellä perjantaina? =)). Inception oli todella hyvä elokuva. Näyttelijät olivat kiinnostavia, koska en ollut nähnyt heitä kaikissa muissa elokuvissa. (Antakaa Ellen Pagelle jotain muitakin rooleja kuin nuoren yliälykkään tytön!!) Tosin Leonardo DiCaprio tuo mieleen erään elokuvan... Siinä oli joku uppoava laiva ja hyppäämistä? Tässä elokuvassa oli melkoisen dejavun luovia kokemuksia hyppäämisen suhteen. Oli mahtavaa ettei mitään seuraavaksi tapahtuvaa voinut arvata eikä loppukaan ollut perinteinen ylipursuvan onnellinen, vaan jätti tulkinnanvaraa! Suosittelen todella ehdottomasti kenelle tahansa: elokuva oli sekä jännittävä(!!), koskettava, hauska että visuaalisesti kauniisti toteutettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti