

Sain lisäksi tikulta ulostettua kirja-arvostelun:
Poika raidallisessa pyjamassa (The Boy in the Striped Pyjamas) on John Boynen vuonna 2008 kirjoittama romaani, joka kertoo 9-vuotiaiden Brunon ja Shmuelin epäsopivasta ystävyydestä. Erinomaisesta romaanista tehtiin vuonna 2008 myös elokuva.
Bruno asuu perheensä kanssa Berliinissä ja hänellä on kolme parasta ystävää elämän loppuun asti. Vaikka 12-vuotias isosisko välillä käy hermoille, Brunolla on melko rattoisa elämä talossa, jossa on viisi kerrosta, ja jonka porraskaidetta voi liukua koko talon läpi. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Bruno yhtäkkiä viedään rakkaiden isovanhempien läheisyydestä aivan uuteen paikkaan, jossa hänellä ei ole yhtään ystävää tai porraskaidetta.
Bruno ajattelee olevansa maailman yksinäisin ja onnettomin pieni poika. Tosiasiassa hän ei kuitenkaan tajua kuinka hyvä hänen tilanteensa uudessa kodissa on verrattuna hänen uuden ystävänsä Shmuelin ja muiden Brunon taloa sivuavan korkean aidan takana elävien keskitysleirivankien elämään. Kuten vangit, myös Bruno muutti Auschwitziin vastoin tahtoaan, sillä hänen isänsä on korkeassa asemassa oleva natsisotilas.
Poika raidallisessa pyjamassa on riipaisevan kaunis romaani, jonka henkilöiden maailmaan on hyvin helppo samaistua. Kyyneleet kihoavat helposti silmiin, kun lukiessa pystyy tuntemaan pienten poikien harmistumisen, jännityksen ja riipaisevan tuskan. Romaanista erityisen koskettavan tekee se, ettei Bruno hyvin naiivina tajua mitä hänen ympärillään tapahtuu. Kirja hieroo myös aivonystyröitä, sillä 9-vuotiaan pojan ajatusten tulkitseminen ei aina ole aivan yksinkertaista. Jännitys säilyy viime sivuille saakka, kun tilanteen todellinen kuva avautuu lukijalle pala kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti